SuG -pennut kohta 2-viikkoisia

Maanantai 8.2.2016 klo 21:47


Pennut täyttää huomenna 2-viikkoa, mutta kuvat isken tänään, koska huomenna en kerkeä. Nimiä on vihdoin alkanut muodostumaan ja aloitan kuvasarjan niillä kahdella joilla on jo nimet. Itseasiassa kaikilla on nimet, mutta en ole kahden naamion välillä päättänyt kumpi on kumpi. Mä olen yleensäkin hidas nimien kanssa. Teemana tällä kertaa SuG eli pysyn samalla aihepiirillä kun aikaisemminkin. Kuvissa pennut on hieman tötteröisennäköisiä kun repaisin ne uniltaan poseeraamaan...

Tässä on FI*Kasumi HYSTERiC HONEY eli Hystis. Ensin sanoin sitä Haniksi, mutta se oli tylsä nimi niin päätin kutsua sitä Hystikseksi koska sillä on ihan jäätävä ääni. Hystis on näillä näkymin ruskeanaamio siamilainen tyttö. Hystiksellä on lattarinta ja nähtäväksi jää selviääkö se hengissä. Kaikki riippuu siitä miten toi rintalasta lähtee kehittymään. Huomasin lattarinnan tasan viikko sitten ja samalla oli paino hieman pudonnut. Hengitys oli raskas ja se rohisi joten menimme eläinlääkäriin ja olemme nyt antibioottikuurilla. Annoin ensimmäisinä antibioottipäivinä Hystikselle nutriplus geeliä jotta tyttö saisi hieman energiaa syömiseen, koska imurefleksi on kuitenkin kunnossa. Paino on tytöllä noussut kokoajan tasaisesti (luukuunottamatta sitä viikko sitten tapahtunutta yhden vuorokauden notkahdusta) ja Hystis on noussut jo jaloilleen ja on ottanut askeleitakin. Hystiksen kanssa mennään päivä kerrallaan ja toivotaan parasta. On hyvinkin mahdollista, että se voi elää normaalin kissan elämän mikäli toi rintakehä ei painu liikaa sisälle päin.

SUG_HYSTERiC_HONEY.JPG

SUG_HYSTERiC_HONEY2.JPG

SUG_HYSTERiC_HONEY3.JPG

SUG_HYSTERiC_HONEY4.JPG

Musta kekäle FI*Kasumi Block Party MonstAr eli Monsteri eli Mini-Monsteri eli Noki-Monsteri. Musta itämainen lyhytkarva poika. Voi olla pitkäkarvakin, mutta mun mielestä näyttää lyhytkarvalta enemmän. Monsteri on mahdollisesti jo varattu, riippuen siitä mihin sen luonne kehittyy. Tällä hetkellä on porukan suurin, lihavin ja laiskin. Se lähinnä kieriskelee kuin kuutti pesässä eikä sillä ole mikään kiire nousta jaloilleen. On se vähän jo noussut seisomaan, mutta siis siihen nähden hidas, että muut ottaa jo askeleita :D Löllykkä poika.

SUG_Block_Party_MonstAr.JPG

SUG_Block_Party_MonstAr1.JPG

SUG_Block_Party_MonstAr2.JPG

SUG_Block_Party_MonstAr3.JPG

Tämä on porukan pienin, syntymäpaino oli vain 69g, mutta on nostanut tasaisesti. Se mikä on aina hauskinta näissä porukan pienimmissä, niin ne nousee ensimmäisinä ylös ja ovat aktiivisimpia. Tää ainakin jo kävelee, tosin aika huojuen... vähän niinkuin juopunut Klonkku. Nimen kerron sitten kun olen sen päättänyt :D Ruskeanaamio tyttö ja sanoisin, että siamilainen.

SUG_pienin.JPG

SUG_pienin_2.JPG

SUG_pienin_3.JPG

SUG_pienin_4.JPG

Viimeisenä suklaa- tai suklaakilpikonnanaamio tyttö. Tämä saattaa olla jopa balineesi, koska sillä on tosi pitkä ja pehmeä turkki. Sen häntäkarvatkin on puolet pidemmät kun muilla. Toivottavasti ei käy niinkun Dahlian pentujen kanssa ja se tiputtaa karvansa ja onkin siamilainen... Tätä kutsuin ensin possuksi, koska se oli ihan pinkki, mutta nyt se on tuollainen miss diva joka itkee ja tappelee vastaan kun punnitsen sitä. Ja tää on aika sieväkin.

SUG_suklaa.JPG

SUG_suklaa2.JPG

SUG_suklaa3.JPG

SUG_suklaa4.JPG

Muutama random kuva vielä.

SUG_Monsteri.JPG

SUG_Monsteri2.JPG

SUG_Hystis.JPG

SUGit.JPG

SUG_Monsteri3.JPG


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini

Lähettääksesi kommentin sinun tulee kirjoittaa alla oleva merkkijono kenttään